PESÄPALLO

Kansallispeliksemme kutsuttu pesäpallo on aina ollut tärkeä meille Sisulaisille. Viime vuosina olemme pelailleet rennolla meiningillä miesten ja naisten yhteisvuoroilla maanantaisin ja keskiviikkoisin. Ikäjakauma on ollut laaja alkaen yläkouluikäisistä eteenpäin. Ihan perheen pienimmille meillä ei ole viime vuosina ollut vakituista pesäpallovuoroa liikuntakerhon lajikokeilun lisäksi.

Ei kannata miettiä, osuisiko sitä enää palloon, toistojen myötä varmasti lyöminen lähtee rullaamaan ja vahvuutesihan voivat olla myös kiinni ottamisen tai juoksemisen puolella. Sääntöjäkään ei tarvitse osata, mietitään ja kerrataan niitä sitten pelin lomassa yhdessä!

Pelivarusteet löytyvät meiltä lainaksi, mikäli omia ei ole.

Toivotamme kaikki tervetulleeksi mukaan pelaamaan. Pesäpallo on peli, jossa kentälle tarvitaan riittävä määrä osallistujia pelin onnistumiseksi, joten jokainen tulija on meille tärkeä! Voit tulla tutustumaan ja käydä pari kertaa kokeilemassa ilmaiseksi. Vakituisilta kävijöiltä perimme Sysmän Sisun jäsenmaksun (etusivun oikeasta reunasta löydät kohdan "liity jäseneksi").

KESÄLLÄ 2023 MOLEMMILLA VUOROILLA ON KÄYNYT HYVIN PELAAJIA JA PELIT ON SAATU AIKAISEKSI. JOINAKIN PÄIVINÄ ON PELATTU ERITTÄINKIN KOVIA VUOROPAREJA RIIPPUEN KÄVIJÖIDEN AIKAISEMMASTA PELITAUSTASTA JA VÄLILLÄ SITTEN RENNOMMALLA MEININGILLÄ, VARSINKIN LÄMPÖTILAN LÄHENNELLESSÄ +30 ASTETTA :)

 

HARJOITUKSET

 

 

Yhteyshenkilöt: